Lauantaina IKEAsta alkanut keittiöprojekti on lopultakin valmis. Sunnuntaina ensimmäiseksi tyhjennettiin keittiössä ollut kaappi ja seuraavaksi saman kokivat ruokailutilan vitriinikaapit ja olohuoneen puolella ollut lipasto - hirveän määrän tavaraa sylkivätkin sisältään pitkin pöytiä. Sitten siirtelimme vitriinit uuteen järjestykseen, olohuoneen lipasto muutti niiden viereen ja keittiön kaappi olohuoneeseen. Sen jälkeen vasta Perheenisä pääsi perustamaan työpajan keittiön puolelle ja rakennuspuuhissa kuluikin koko päivä iltakymmeneen asti, vaikka Poikakin oli välillä auttamassa.

Sillä välin, kun Perheenisä nakutteli ja ruuvasi uusia kaappeja kokoon, Perheenäiti laittoi tavarat takaisin ruokailutilan ja olohuoneen kaappeihin ja iloitsi, kuinka paljon vielä jäi tyhjää tilaakin. Keittiön uusien kaappien sisustaminen alkoi maanantaina ja tänään lopulta kaikki astiat ja kuivat elintarvikkeet ovat löytäneet uuden paikan itselleen. Erityisen iloinen Perheenäiti on uudesta työtasosta ja siitä, että kaikkeen pääsee kätevästi käsiksi ulosvedettävien laatikoiden ansiosta. Lisäksi kaikki tavarat sai laitettua kaappeihin ja laatikoihin väljästi, ei tarvitse enää työntyä itse puoliksi kaapin sisään ja kaivaa tarvitsemaansa sieltä perimmäisestä nurkasta kaiken muun alta.

Vielä kun saisi uuden monitoimikoneen - entinen muutti kesällä Suomen kotiin...

***

The kitchen extension project which started on Saturday in IKEA is finally finished. On Sunday we emptied first the buffet cabinet in kitchen and after that did the same with the glass cabinets in the dining area and the dresser in the living room - they contained an awful lot of stuff. Next we reorganised the glass cabinets and moved the dresser from the living room next to them and finally carried the old buffet cabinet from kitchen to living room. Only after that there was enough room in the kitchen for Daddy to start building the new cabinets. It was 10 o'clock in the evening before everything was finished even though Little Boy was helping Daddy from time to time.

While Daddy was assembling the cabinets Mummy refilled the glass cabinets, dresser and buffet and was amazed how much empty space there was left. On Monday Mummy started organizing the new kitchen cabinets and finally today everything has found a new place. Mummy is especially happy with the new work top and with the new big drawers so that everything can be reached easily. There is so much space now that nothing needed to be put on top of other things and Mummy doesn't need to almost climb into the cabinet to get out something she needed from the farthest corner underneath everything else.

Next a new multi-function food processor would be nice - the old one moved to Finland this summer...

Tästä kaikki alkoi, auton perä täynnä tavaraa.
1895796.jpg
It all started from here, a carload of flat-packs.

Keittiössä ennen ollut kaappi, täynnä sisältä ja päältä.
1895897.jpg
The buffet which used to be in the kitchen, full inside and on top.

Poika auttaa purkamaan pakkauksia.
1895918.jpg
Little Boy helps to open the flat-packs.

Uusi työtaso ja kaapit laatikoineen. Näissä on paljon enemmän tilaa kuin vanhassa kaapissa.
1895955.jpg
The new worktop and the cabinets with their drawers. There is so much more space in these than in the old buffet.